Galleria
Uudenmaan opinto-ohjaajien sivuston kuvat
Uudenmaan opinto-ohjaajien sivuston kuvat, jotka on ottanut Enni-Liisa Kaikkonen.
Uudenmaan opinto-ohjaajat ry 30-vuotisjuhlat
Uudenmaan opinto-ohjaajat ry:n 30 -vuotisjuhlia vietettiin 25.4.2008 idyllisessä ympäristössä Helsingin kaupungin syntysijoilla Berghyddanissa.
Berghyddan valmistui vuonna 1910 Gammelstadens Ungdomsföreningenin kokoontumistilaksi ensimmäisen Helsingin syntysijoille Kellomäelle, lähelle Vantaanjoen suuta.
Verkkohaastattelu 2008
Uudenmaan opinto-ohjaajat ry. toteutti vuoden 2008 joulukuun aikana jäsenistön kuulemisen koko Uudenmaan alueella. Tarkoituksena oli kartoittaa alueen eri asteiden opinto-ohjaajien työolosuhteet eri oppilaitos–ja kuntatasolla.
Kyselymenetelmä toteutettiin Fountain Parkin Park Qualette -menetelmällä. Menetelmä mahdollisti opinto-ohjaajat kertomaan piilevistä tarpeistaan ja näkemyksistään omin kok
Teknologiateollisuuden päivä 8.5.2009
Teknologiateollisuus ja Pirkko Pitkäpaasi järjesti perinteisen Teknologiateollisuus tutuksi - opintokäyntipäivän 8.5.2009.
Päivään osallistui noin 60 opinto-ohjaajaa Uudeltamaalta. Päivä suuntautui tällä kertaa Lahteen ja yritysvierailujen päätteeksi nautimmen aurikoisen sään siivittämän Lounasristeilyn Vesijärvellä.
Helsingin Opo-päiviin valmistautuminen
Helsingin Opo-päivien markkinointi alkoi virallisesti Kuopion Opo-päivillä 5.2.2010. Iskuryhmään Kuopiossa kuuluivat: Tarja Junes, Taija Lehrbäck, Arja Pesonen, Arja Seppälä ja Marika Väyrynen. Kuopiossa jaetiin noin 500 kpl flyereita, esiteltiin Helsingin Opo-päivät mm. tuoreen esittelyvideon sekä uusien Opo-päivien nettisivujen kera. Esittelyvideon olivat tehneet Heltecin av-viestinnän opiskelijat ja nettisivuista vastasivat Laurea-ammattikorkeakoulun Studio Oiva ja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat.
OPO-TET Microsoftilla 7.5.2010
Taloudellinen tiedotustoimisto (TAT) järjesti yhteistyössä OPO-TET -päivän Microoftilla, joka oli erittäin informatiivinen, mielenkiintoinen sekä toiminnallinen. Ohjelmassa oli muun muassa Tulevaisuuden työelämän vaatimukset -luento sekä neljä erilaista työpajaa: Tietoturva, Näin teet omat kotisivut, Microsoft Office 2007 ominaisuudet ja Kodu - helppoa ja hauskaa peliohjelmointia.
Kevätjuhla 27.5.2010 Suomenlinnan Upseerikerholla
Kevätjuhlassa nautittiin hyvästä ruuasta ja seurusteltiin leppoisassa tunnelmassa. Yhdistys jakoi ensimmäisen puheenjohtajan kunniakirjan Kirsti Järviselle sekä aktiivisille jäsenille jaettiin diplomit: Riku Alkio, Ritva Liinamaa ja Tiia Treifeldt aktiivisesta toiminnasta opinto-ohjauksen ja yhdistyksen hyväksi. Iltaa rytmitti SYK:n ylioppilas Rosa Rechardt omalla musiikkituotannollaan.
Helsingin Opo-päivät 3.-5.2.2011
Helsingissä vietettiin 3.-5. helmikuuta 39. opinto-ohjaajien valtakunnallisia koulutuspäiviä ja samalla Helsingin neljänsiä päiviä. Heltech AV-viestinnän opiskelijaryhmä tallensi monenlaista materiaalia päivien aikana. Opiskelijaryhmä on työstänyt ja käsitellyt materiaalin, joten valokuvien ja videoklippien kautta pääsevät kaikki vielä mukaan Opo-päivien tunnelmiin.
Opo-päivien Kiitosjuhla 29.4.2011
Opo-päivien järjestäjäporukka koostui noin 30 aktiivisesta opinto-ohjaajasta sisältäen Uudenmaan opinto-ohjaajat ry:n hallituksen. Onnistuneita Helsingin Opo-päiviä 2011 juhlittiin ansaitusti ja hyvin iloisissa tunnelmissa kevätauringon paisteessa meren rannalla Poliisien kesäkodilla Lauttasaaressa.
Kevätjuhla 26.5.2011 Mestaritallissa
Toukokuun lopussa vietettiin jo perinteeksi muodostuneita Uudenmaan opinto-ohjaajat ry:n Kevätjuhlia. Tämän kevään juhlapaikka oli perinteikäs ja tunnelmallinen ravintola Mestaritalli, joka sijaitsee Töölössä Toivo Kuulan puiston läheisyydessä, merenrannalla. Juhlassa nautittiin maukas Ankkuri-buffet ja illallista rytmitti ja tunnelmaa nostatti Tapiolan lukion opiskelijoista koostuva Sailorit-musi