Nuorten aikuisten kohtaaminen -koulutus 25.9.2020

Toivon, tavoitteiden ja motivaation käynnistäminen on tärkeintä

Toistakymmentä opoa kerääntyi Metropolian Myllypuron kampukselle kuuntelemaan Jyrki Rinta-Joupin esitystä motivaation, tavoitteiden ja toivon merkityksestä ohjauksessa. 

Croissant ja kahvi, aah
Ihanat purtavat järjesti Metropolian opiskelijakahvila Metka.

 

Ansioluettelon tekemisen oppiminen ei auta, jos tukea tarvitaan arkisiin asioihin ja itseluottamuksen paikkaamiseen, Rinta-Jouppi sanoo.

Kun löytää jonkun motivaation tekemiselleen, vaikka arkielämän puolella, auttaa se opinnoissakin. Tavoitteiden asettamisessa tärkeää on, että asiakas tai ohjattava itse saa asettaa omat tavoitteensa. Sängystä ylös pääseminen voi olla se tärkein tavoite, vasta sen jälkeen voi asettaa tavoitteita opiskeluun.

Pientenkin onnistumisten huomaaminen ja sanoittaminen vaalivat toivoa. Ihminen tarvitsee peilejä, ja vain ääneen lausuttu tavoite voi saada vahvistusta. Kaikissa tilanteissa on toivon näkymä, Rinta-Jouppi sanoo. Asiakkaat eivät aina tiedä vaihtoehdoista vaan kuvittelevat, että on olemassa vain yksi putki ja jos siitä joutuu sivuun, on peli menetetty. 

Kouluttaja Jyrki Rinta-Jouppi
Kouluttaja Jyrki Rinta-Jouppi


Etäyhteyden kautta koulutuksessa mukana ollut kokemusasiantuntija Lyyra kertoi toivovansa ammattilaisilta ihmisenä kohtaamista ja empatiaa ilman surkuttelua. Lyyra muistutti myös kysymisen tärkeydestä. Ammattilainen kysyy ja ottaa selvää, eikä toimi oletusten varassa. 

Voimavarojen säätelyn taitoa tarvitsemme kaikki. Tunnistatko, mistä saat voimavaroja, mikä puolestaan kuluttaa niitä? Huonoja päiviä varten on hyvä olla olemassa valmis suunnitelma voimavarojen elvyttämiseksi. 

Laadi itsellesi tavoitteet, jotka tukevat omaa hyvinvointiasi.

Koulutus oli Uudenmaan opinto-ohjaajat  ry:n järjestämä.
Kouluttajana toimi Jyrki Rinta-Jouppi Vireä mieli Oy:stä.

Teksti ja kuvat: Riitta Helander